Skenik 101

Howdy! Kapteeni Hynninen raportoi jälleen kulttuurillisantropologisen tutkimusmatkamme tapahtumista. Kirjoittelen tällä hetkellä entryä Mussun iPhoneen ja toivon kovasti, että tämä viesti saavuttaa teidät tavalla tai toisella. Olemme tehneet leirimme matkalle toistaiseksi epämääräisimpään motelliin teollisuustaajamassa, Springfield, Oregonissa. Paikka on tyypillinen esimerkki ns. seedy motellista särisevine vacancy-kyltteineen ja lähetystorin poistolavalta dyykattuine huonekaluineen. Ja Jontsulta juuri saamamme raportin mukaan vessapaperi sekä vessapaperiteline loistavat poissaolollaan. Mutta palataampa ajassa menneisyyteen, tarkalleen viikko-sitten-aikaan, jolloin olimme juuri lähdössä San Franciscon yöhön baarikierrokselle hostelliväen kanssa. Viimeinen ilta Friscossa meni oluen, biliksen ja Jimi Hendrix-tribuuttibändin merkeissä. Kummaa kyllä, tustuimme matkan ensimmäiseen suomalaiseen, tarkemmin sanottuna suomenruotsalaiseen Jonnaan.
Seuraavana aamuna piti jättää väsyneenhaikeat hyvästit San Franciscolle, joka oli jättänyt jokaiseen meistä lähtemättömän vaikutuksen. Matkan oli kuitenkin jatkuttava, vaikka joidenkin miehistön jäsenien kapinaa lähentelevä kaipuu takaisin kaupunkiin melkein vaatikin kurinpidollisia toimenpiteitä.

Seuraavaksi suuntasimme keulan kohti pohjoista ja Sonoman viinilaaksonr hedelmällisiä seutuja. Tietämättämme Sonoman piskuisessa kaupungissa sattui samalle viikonlopulle paikalliset elokuvafestarit, mikä tarkoitti, että kaikki kaupungin hotellit olivat tupaten täynnä. Päätimme suunnistaa puhtaan intuition varassa kaupungin ulkopuolelle etsimään majoitusta ja kuin johdatuksen omaisesti käännyimme Arnold streetille ja pian löysimme söpön b&b:n, johon tsekkasimme sisään seuraavaksi kahdeksi viinintäytteiseksi vuorokaudeksi.
Kuten asiaan kuului, kiersimme muutamilla tiloilla maistajaisissa. Pienen ensikertalaisten alkukankeuden jälkeen alkoi saamaan kiinni viininmaistelusta tai sitten sitä vain oppi huijaamaan itseään paremmin makujen tunnistamisen suhteen. Joka tapauksessa yleinen huomio oli se, että mitä useammassa maistajaisissa sitä kävi, sitä enemmän sitä tarttui pullojakin mukaan. Sonoman virikkeet eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään ilmaisten nousujen juomiseen tastingeissa, vaan laakso oli myös täynnä nättejä luonnonpuistoalueita, joista yhdessä vietimme lauantaiaamupäivän meditatiivisen patikkareissun muodossa. Kuten mainitsin oli meidän retkikuntamme kunniaksi järjestetty kaupunkiin myös leffafestarit ja päätimme kunnioittaa järjestäviä tahoja käymällä katsomassa elokuvan Artois the Goat, joka oli halpamainen komedia vuohenjuustoartesaaniwannabesta. Annoimme meihistön kesken elokuvalle tuomion 3/5: ei kaupallista potentiaalia.

Kahden päivän hyvillä viineillä ja herkullisella ruualla hemmottelun jälkeen oli aika jatkaa matkaa jälleen. Ajoimme rannikkoa pitkin Mendocinoon, ikääntyvien luomuhippien ja muiden ekoterroristien kansoittamaan kylään, josta allekirjoittanut ja Jontsu ostimme huuliharput viihdyttääksemme kanssamatkustajaamme Mussua pitkien ajomatkojen aikana.
Seuraava majapaikkamme oli läheisessä Fort Braggissa, joka oli aika perus pienen duunarikaupungin oloinen paikka. Kävimme välittömästi kaupunkiin saavuttuamme pelaamessa ensimmäisen erän lukuisista tulevista matkamme minigolfkierroksista. Iltaa istuttiin mainiossa North Coast Breweryssä, jossa tuli maistettua yhtä jos toista paikallisista erinomaisista olutlaaduista. Yöruokailulle vaellettiin 24h Denny'siin, josta juostiin keskiyön tienoilla motellille kaatosateessa. Niitä vaatteita kuivateltiinkin sitten pari seuraavaa päivää.
Rannikolta matkaa jatkettiin sisämaahan päin ällistyttävien punapuumetsien läpi, joissa matkan varrella tuli käytyä perinteisessä turistiansassa: läpiajettavan puun luona ja voi pojat, että tulikin ajettua läpi koko rahan edestä. Matka jatkui yrjötysasteella 8,5 mutkittelevia vuoristoteitä pitkin, kunnes illan suussa päätettiin jäädä Dunsmuirin nimiseen pikkukylään Shasta-vuoren juurella. Motellimme vei voiton matkamme outousmittarilla, sillä kaikki "huoneet" olivat vanhoja junavaunuja. Pikainen visiitti illalla Dunsmuirin keskustaan herätti retkikunnassa vahvoja Wickerman meets Innsmouth viboja tyhjine liikehuoneistoineen sekä muurariloosilla jonka vieressä olevat ikkunat oli teipattu mustiksi ja sisältä kuului diskojytä.

Seuraavana aamuna herättiin loskasateeseen...say what? Eikö juuri toissapäivänä juotu viiniä t-paidoissa auringonpaisteessa? Oli ensimmäinen ajatus. Oli siis pakko ottaa ensimmäistä kertaa neule pois laukusta matkan aikana. Aamupäivällä tehtiin ekskursio Shasta-järven luoliin, jonne tutkimusretki olisi mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa suorittamaan tieteellisiä tutkimuksia.
Luolaseikkailun jälkeen jatkettiin matkaa pohjoiseen kohti tarunhohtoista Shasta-vuorta, jolla kiistattomien todisteiden valossa voidaan sanoa asuvan lemurialaisia. Ikävä kyllä vuoren huippu oli täysin mystisen pilvimassan peittämä, joten lemurialaiset säästyivät Tri. Mussun lääketieteellisiltä kokeilta. Matka jatkui jälleen kohti pohjoista paljolti Suomea muistuttavissa maisemissa: havumetsää ja loskaa. Myös tien varrelta bongattu Finlandia!-motelli toi mieleen epämääräisiä muistikuvia kotimaasta, jonka jätimme taaksemme kauan sitten. Luminen havumetsävyöhyke hälveni pikkuhiljaa tehden tilaa isoille pelloille ja tasangoille. Olimme ylittäneet rajan Beaver state, Oregonin, puolelle. Yövyimme Klamath Fallsin teekkarikaupungissa, joka ei myöskään näyttänyt varsinaisesta elävän kulta-aikaansa. Löysimme kuitenkin paikallisten olmien figupeliluolan, jossa meile neuvottiin, että
illalla ei kaupungissa ollut bilisbaarin lisäksi mitään tekemistä.

Torstaina ajoimme ensiksi käsittämättömään talvi-ihmemaahan, jossa meitä odotti kolmimetriset lumikinokset valtavan entisen tulivuoren tilalle syntyneen kraaterijärven ympärillä. Paluumatkalla luotettu PT Cruiserimme kohtasi Mussun yllättävää sohjoa ja Mussun väistömanöövereistä huolimatta oli törmäys lumikinokseen väistämätön. Onneksi paikalle saattui mukava ainavalmis All American-perhe All American-kaupunkimaasturinsa kanssa vetämään meidät kinoksesta ja ainoa mikä vahingoittui oli kansallinen itsetunto. Talvitunnelmista saavuttiin jälleen leutoihin kevätfiiliksiin ja oli aika kokea jälleen yksi USAn ihmeistä: House of Mystery, joka oli "nähtävyys" väitetyn gravitaatiovortexin keskellä. Jujuna paikassa oli se, että kaikki mittasuhteet näyttivät vääristyneiltä etelä-pohjois-akselilla. Koska tutkimusryhmästä uupui varsinainen fyysikko ja Fox Mulderkin oli paikkaan uskonut, oli paras vaan ottaa kaikki irti "illuusioista" mikä ne sitten aiheuttikin ja monet jutuista oli kieltämättä aika jänniä. Lounaalle pysähdyttiin hihhuleiden motarin varteen perustamaan Heaven on Earthiin, mutta kauheinta mitä tapahtui oli neljäs matkustaja, joka tarttui mukaan ravintolasta ja tällä tarkoitan tuttavallisesti "hirviöksi" nimettyä jalkapallon kokoista kanelipullaa, joka yhä kolmen päivän jälkeen kulkee mukanamme Joonaksen vierellä kauheita asioita korviimme kuiskuttaen. Illaksi ajoimme takaisin rannikolle Reedsportiin, josta lähdimme aamulla patikoinitutkimusretkelle Oregonin hiekkadyynialueelle. Jälleen uusi kasvillisuusvyöhyke koettuna matkamme aikana ja myös dyynit herättivät osaltaan hämmästystä. Hauska piirre dyyneissä on se, että viranomaiset rohkaisevat rellestämään hiekalla mönkijöiden kanssa edesauttaakseen alueen eroosiota, jotta ikävä kasvillisuus ei pääsisi hiipimään hiekalle.
Matka ei jatkunut pitkää ennen kuin tasainen hakkaava rytmi oikeasta takarenkaasta realisoi retkikunnan pelot orastavista matkalla koetuista rengasongelmista. Renkaan tilalle vaihdettiin auton pohjasta löydetty donitsi ja vuokrausfirman neuvontapuhelun mukaan lähdettiin sitten sisämaahan Eugenin lentokentälle vaihtamaan autoa. Matkan varrella oli kuitenkin pysähdyttävä pelaamaan kierros minigolfia, jolla Joonas herätti sekä hämmästystä että vahvoja dopingepäilyjä kolmella hole-in-onella.

Eugenin kentällä sitten vietiin auto takaisin Avikselle, jotka sympaattisen oloisesti ilmoittivat, että heillä ei ollut ylimääräisiä autoja ja, että tiepalvelu oli antanut vääriä neuvoja. Ei siinä sitten auttanut muu kuin irtisanoa soppari Aviksen kanssa ja vaihtaa Herziin. Paljon lupailuja tuli kompensaatiosta, mutta väistämättäkin jäi hieman halvalla pantu olo setin jälkeen. Noh, nyt on alla Mazda 6, joka kehrää kuin kissa, joten ainakin turvallisin mielin retkikunta jatkaa matkaa kohti länsirannikon lopullista päämäärää, Seattlea.